Sivut

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kidin liikutukset!

Maanantai:
Maanantai aamusta menin tallille, koska Kidillä oli kengitys. Kidi sai kengittäjältä 10pistettä kiltteydestä. Kengityksen jälkeen kävin ilmansatulaa kävelemässä pellolla. Kidi on kyllä kiva kun sen kanssa voi lähteä maastoon ilman, että se kokoajan kyttäilisi ja epäröisi.

Tiistai:
Tiistai iltana kävin ratsastamassa kentällä kevyesti. Yritin saada Kidiä eteenalas ratsastettua kun se tuppaa menemään helposti vain kaulakaarella, mutta selkä ja takajalat ei toimi. Kidillä sen huomaa sen rakenteestakin jo sen verran, että sillä on pientä alakaulaa. Mutta ratsastukset meni ihan hyvin.

Keskiviikko:
Kentällä tuuppailua. Tehtiin ihan kunnon treeni. Treenattiin väistöjä ja siirtymisiä. Sainkin Kidin ihan hyvin tuntumalle kun jonkun aikaa olin tehnyt erilaisia siirtymis ja väistötehtäviä. Laukkaa otin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan selästä käsin. Ja ihan yllätyin, että miten hyvää laukkaa tuli!
Nostotkin oli puhtaita ja se oikeasti nosti laukat. Ja nousi oikein ylös nostoissa. Ehdottomasti parhaita pätkiä tähän mennessä! Laukan jälkeen Kidi vähän kuumeni ja olisi halunnut vain laukata. Mutta tuli kyllä ihan nättiä ravia laukkojen jälkeenkin. Oikein tyytyväinen olin heppaan treenin jälkeen.

Torstai:
Torstaina tein samoja tehtäviä kuin keskiviikkona eli siirtymisiä ja väistöjä. Heppa taas oikein hyvä. Laukkaakin sain ensimmäistä kertaa työstettyä kunnolla. Ja kyllähän se Kidi osas laukassakin myödätä, mitä ei ole tähän mennessä vielä kunnolla tehnyt! Uusi satula vaikuttaa Kidiin sen verran, että se oikesti haluaa liikkua eteenpäin ja liikkuu puhtaammin ja rehellisemmin.

Perjantai:
Tänään kävin kävelemässä pellolla alkuun ja lopuksi menin kentälle tekemään taas vaihteeksi väistöjä. Kenttä oli sen verran jäässä, että kunolla ei päästy ravaamaan tai laukkaamaan. Otin pieniä pätkiä yhdessä kulmauksessa ja tarkoituksena oli, että pää ei nousisi siirtymisessä. Heppa oli taas ihan hyvä!

Hoidettaessa Kidi on ollut ihan ok. Kaikki muut toimenpiteet sujuu ongelmitta, mutta satulan kun ottaa esiin Kidi laittaa heti korvat luimuun ja rupee näykkimään. Ei enää niin paljon potki ja pure mitä ennen, mutta kumminkin vielä vähän. Eniten sitä ärsyttää satulavyön kiristäminen. Siinäkään ei ole ongelmia enään kentällä tai selästä jos kiristää, mutta käytävällä se on kovin ärsyttävää. Selkään menossa Kidi ei enää korvaansakkaan heilauta vaan päästää hyvin selkään. Sellaistakin ongelmaa oli yhdessä vaiheessa, että ei selkään meinannut päästää vaan yritti potkasta. Mutta yksi ongelma hoidettu! Ja eiköhän satulointikin ala kohta sujua kun huomaa, ettei siinä ole mitään pahaa!







lauantai 23. marraskuuta 2013

Hyviä uutisia!

Aikasemassa postauksessa sanoin, että meillä on muutama satula sovitettavana, mutta niistä ei sopinut yksikään. Joten haettiin eripaikasta lisää satuloita sovitukseen. Yhteensä meillä oli sovitettavia satuloita yhdeksän kappaletta. Huone oli aika hyvän näkönen, kun lattiat täynnä satuloita! :D
Tänään sitten käytiin tallilla sovittamassa seitsemää satulaa näistä. Mukana meillä oli satulansovittaja, mistä oli tosi paljon hyötyä! Kun itsellä ei niin kauheasti ole kokemusta satuloista ja on hyvä löytää se oikeesti hyvä satula! Meillä oli kokeiltavana paljon erimerkkisiä satuloita : Kieffereitä, Thorowgoodi, Daaleman, Wintec ja Lemetex ainakin. Näistä ratsatettiin kolmella Wintec 500:lla, yhdellä Kiefferillä ja sitten vielä jollain yhellä, mutta en muista mikä merkki se oli.
Näistä ehdottomasti parhain oli Wintec. Kerrankin kävi hyvin, koska Wintecit eivät ole niin kallita..
Mutta nyt kun on saatu sopiva satula Kidille päästään liikuttamaan kunnolla. Satulansovittaja/fysioterapeutti sanoikin, että tälle hevoselle tekee nyt vain hyvää se, että se pääse liikkumaan ja paljon.
Pitää rastsastaa hyvin eteen alas, että se käyttää koko selkäänsä liikkumiseen. Tämä oli nyt vain tälläinen kuvaton ja pikainen postaus, mutta oli pakko tulla kirjottamaan, että päästään jatkamaan töitä Kidin kanssa nyt! :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Päivittelyä !

Mulla on ollut tässä nyt pientä postaustaukoa, mutta johtuen ihan siitä että Kidin kanssa on ollut paljon tekemistä ja muutenkin hommaa riittänyt.. Kidin kanssa ei olla päästy nyt ratsastamaan, koska se on tosi jumissa. Hieroja kävi maanantaina ja sanoi, että etenki oikea puoli on tosi jumi.. Nyt sitten ollaan otettu ihan rennosti. Juoksutettu vain lähinnä..

Satuloita kävin hakemassa tänään kolme sovitukseen. Yhden Kiefferin,  yhden prestigen ja yhden supreme satulan. Katsotaan jos joku niistä sopisi Kidin selkään. Toivottavasti niin päästäisin liikuttamaan selästä käsinkin jossain vaiheessa! Ensin parannellaan selkää.. Ostin myös Back on Track selkäloimen Kidille, minkä pitäisi auttaa. Tai ainakin olen kuulut siitä pelkkää hyvää. Nyt ei varmaan ihan hirveästi tule tänne blogiin tekstiä. Viimeistään sitten kun olen satulat saanut sovitettua!

eteinen täynnä satuloita :D


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Videota!

Joku toivoi ratsastusvideota, joten tässä nyt olisi pientä pätkää. Videot on kuvattu silloin ku Jessica oli mukana kuvaamassa. Videolle tosin tallentui vain muutama pätkä loppuraveista.




Sunnuntaina Kidi vietti vapaapäivää, mutta eilen ja maanantaina on saanut liikkua. Maanantaina kävin ratsastamassa Kidin kentällä. Kidi oli kivan energinen, mutta tuntui vähän olevan myös ylimääräistä energiaa kun kentän vierellä juoksentelevat koirat ja muut olivat kovin pelottavia. Tiistaina sitten päätin, että irtojuoksutan vain turhia energioita pois. Tänään olisi tarkoitus mennä ratsastamaan :) Kiitoksia jo 14 lukijalle! :p

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ratsastuskuvia

Aaaa, mä itken verta! Koska kun rupesin selaamaan noita kuvia mitä tuli tänään otettua... Istun niin surkeesti siellä hevosen selässä, että ei mitään rajaa..! Kaikissa kuvissa könöttelen kauheasti eteepäin ja jalat huitelee missä sattuu. Suurin syy tähän on kyllä se, että mulla oli aivan liiian lyhyet jalustimet. En tajuu miks en tajunnu ratsastaessa et ne on oikeesti niin lyhyet. Ens kerralla pitää varmaa laittaa viis reikää pidemmät jalustimet.
Ratsastuksessa en tehny paljon mitää ihmeellistä. Suunanvaihteluita, muutaman kerran väistöjä ja etuosakäännöksiä. Heppa oli ihan ok tänään ehkä hieman tahmea ratsastaa.
Hoitaessa Kidi oli tänään vähän sählä, mutta johtui luultavasti siitä kun oli yksinään tallissa. Koska ratsastuksen jälkeen tallissa seisoi ihan kuin eri hevonen kun Kidillä oli kavereita. Satuloidessa ei yrittänyt potkia eikä purra yhtään!! Tänään meillä oli käytössä "herkkuaautomaatti" Jessica, joka palkitsi aina kun oli tarvetta. Tässä nyt muutama kuva ratsastuksesta. Katsokaa mielummin hevosta, älkää mun istuntaa.. Tänään istunta virheet saa mennä liian lyhyiden jalustimien piikkiin! :D











perjantai 8. marraskuuta 2013

Edistymistä!

Eilen Kidi piti vapaata omien töiden takia, mutta tänään pääsin ratsastamaan. Satulointi meni tänään jo paremmin. Kidi ei potkinut ollenkaa satulaa laittaessa, mutta hampaita kyllä näytti. Mutta edistystä sekin jo.
Selkäänkin pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä. Kidi ei reagoinut mitenkään siihen. Ei laittanut korvia edes luimuun tai muuta.
Tänään taivuttelin Kidiä paljon ja tein väistöjä. Kidi on kyllä tosi toispuoleinen. Vasemalle tulee tosi kivoja pätkiä, mutta oikealle se on paljon haastavampi ratsastaa. Pitää vaan ruveta työstämään oikeeta suuntaa paljon.. Kävin kävelemässä loppukäyntejä maastossa ja hienostihan se sieläkin meni. Vähän katteli ja pörisi, mutta reipaasti käveli eteenpäin kumminkin!
Huomenna saan ratsastuskuvia ja/tai videoita kun kaverini Jessica tulee kuvaamaan.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Toinen ratsastus.

Tänään kävin toista kertaa ratsastamassa Kidillä. Menin satulalla tällä kertaa. Satuloinnista Kidi ei kauheasti pidä. Näyttää hapanta naamaa ja nostelee kopiaan heti valmiiksi kun satulan näkee.
Mutta jo tässä muutaman kerran aikana oon huomannu, että Kidin kanssa pitää vaan toimia rauhassa. Eikä roiskia satulaa tmv. selkää ja riuhtoa vyötä kiinni... Paljon pitää muistaa kehua vaan kun malttaa seisoa rauhassa ja rentona. Kyllä se siitä vielä oppii ja tottuu.
Kentällä sitten päästiin toiseen "ongelmaan" mikä liittyy tähän samaiseen asiaan kuin satula.
Alkukäynnit käveltyä kun rupesin nousemaan selkään alko taas heppa pyöriä ja takajalat viuhtomaan.
Aina kun sain jakkaran siirrettyä hevosen viereen ja noustua siihen Kidi laitto pakin päälle. Useamman kerran tätä yritettyä pääsin vihdoin seisomaan jakkaralle hevosen viereen. Siitä jos yritin jalkaa nostaa jalustimeen ja mennä selkään nousi takajalka heti. Mutta sitten tein hetken aikaa silleen, että painoin käsillä jalustimesta ja kehuin kun ei tapahtunut mitään negatiivista reaktiota. Hetken aikaa tätä tehtyä nostin jalan jalustimeen ja nousin rauhassa selkään. Kidi seisoi kun tatti ja piti korvatkin hörössä. Tämäkin asia on selvästi sellanen minkä saa vain toistojatoistoja tekemällä kitkettyä hevosesta pois. Ja voihan se olla, että se vain testailee mua ;D

Kidi oli ihan erilainen ratsastaa satulalla kun sillä ratsastusvyöllä. Tai luultavammin se johtuu siitä, että itse pystyn istumaan 100 kertaa paremmin satulassa. Ollaan katseltu äitin kanssa nyt satuloita, jos saataisiin Kidille hommattua joku kiva koulusatula! Ratsastin paljon ympyröitä ja suunnanvaihtoja tänään. Suunanvaihdoissa huomasi hyvin, että oikea on paljon haastaavmpi suunta Kidille. Ja toki voi olla, että itsekkin ratsastan erilailla siihen suuntaan. Kidillä huomasin hyvin myös tänään kuinka tärkeitä ulkoavut ovat, että meno pysyy tasaisena kokoajan. Ratsastuksesa jäi hyvät fiilikset tänään, heppakin vaikutti tyytyväiseltä!

Huomenna aattelin juoksuttaa Kidin liinassa, että näen vähän paremmin Kidin liikettä myös. Huomenna ehkäpä lisää tekstiä.



maanantai 4. marraskuuta 2013

Aloitus :)

2.11.2013
Päivä, mitä olin odottanut niin pitkään.
Päivä, jolloin elämäni muuttui.
Päivä, jolloin aloitin elämään jokaisen heppatytön unelmaa.
Päivä, jolloin minulle saapui ensimmäinen hevonen.

18.10.2013
Olin käynyt juuri kokeilemassa yhtä lämminveristä tammaa Paltamossa ja oltiin matkalla kotiin hieman pettyneenä. Matkalla tutkin sitten nettiä ja löysin mielenkiintoisen ilmotuksen lämminveriruunasta, joka etsi ylläpitopaikkaa. Laitoin sitten viestiä ja sovittiin tapaaminen heti syyslomaksi eli seuraavalle viikolle.

Maanantaina 21.10.2013
Lähdettiin ajelemaan Kangasalalle aamusta. Vastassa oli sitten suloinen lv ruuna lempinimeltään Kidi. Kokeilu kerta meni vähän niin ja näin kun kenttä oli suurimmaksi osaksi jäässä ja Kidillä ei ollut kenkiä niin se varoi tosi paljon askeliaan. Sen verran mitä pystyin kokeilemaan tuntui Kidi hyvältä. Kidi ei ollu kun useimmat entiset ravurit, että lähtee pohkeesta alta ja on superherkkä suustaan. Kidi tuntui sopivalta omaan ratsastukseeni. Näinpä kokeilu kerrasta jäi hyvä fiilis ja sovittiin, että Kidi voi tulla meille ylläpitoon.

Sitten päästänkin tähän viikonloppuun. Lauantai aamuna käytiin hakemassa koppi vuokraan ja lähettiin matkaan. Tallilla missä Kidi asui oli pienet kilpailut ja niitä sitten siinä jonkun aikaa katseltiin. Kidi hyppäsi myös 40cm ja 60cm radat. Kisojen jälkeen lastattiin Kidi koppiin ja lähettiin Lahteen päin ajamaan. Kidi matkusti tosi hienosti ja rauhassa koko matkan.
Talliin Kidi asettui heti hyvin ja otti yllättävän rauhassa vaikka olikin täysin uudessa paikassa.

Sunnuntaina käytiin sitten hieman kuvailemassa ja kävelemässä pellolla. Sielläkin Kidi oli täysin rauhassa, hieman terhakkaana vaan.

Tänään kävin esimmäistä kertaa ratsastamassa uudessa kodissa. Mentiin aika kevyesti kentällä, mutta käytiin kaikki askellajit kumminkiin läpi. Ei voi muuta sanoa kuin, että oikein hieno herra on kyseessä! Kidiin sain tällä kertaa paljon paremmin "otetta" kuin kokeilu kerralla (johtuen kentän kovuudesta silloin). Mulla oli tänään käytössä ratsastusvyö, mistä en itse niin pidä kun siinä on jotenki tosi hankala istua ja tasapaino on paljon vaikeampi säilyttää.
Huomenna menen taas ratsastamaan Kidiä. Joten tekstiä alkaa nyt tulemaan tänne blogiin!